KULTTUURIRETKELLÄ
12.5.2015
Nuorisokirjallisuuden lähteillä:
Vaisaaren 9. luokan oppilaat ja opettajatKIRJAILIJAVIERAS ALEKSI DELIKOURAS
NINJASTA NÖRTTIIN
Aleksi Delikouras Vaisaaressa 12.5.2015
Aleksi Delikouras (s. 1990 ) opiskelee elokuvaohjausta Taideteollisessa korkeakoulussa. Kuvaamisesta ja elokuvista hän innostui jo 12-vuotiaana saatuaan syntymäpäivälahjaksi videokameran. Ensimmäiset elokuvat olivat action-leffoja ja eeppisiä ninjasarjoja. FatalNinja-lyhytelokuvat innostivat hänet myös kirjoittamaan Japaniin sijoittuvan FatalNinja-seikkailutrilogian.
Aleksi Delikouras on opiskellut vuosina 2006—2009 Kallion lukiossa, joka on ilmaisutaidon erikoislukio. Hän on käynyt luennoimassa lukuisissa kouluissa elokuvan tekemisestä ja kirjoittamisesta. 12.5.2015 oli vuorossa kirjailijavierailu Vaisaaren koulun oppilaille.
Aleksi Delikouras tunnetaan myös lukuisista YouTube-lyhytelokuvistaan. Suosituissa Nörtti-videoissa esiintyvä DragonSlayer666 on saanut jo yli miljoona katselukertaa.
Aleksi ja Nörtti
TUOTANTO
"Riittää, että osaa kertoa tarinaa ja että on mielikuvitusta.
Kyllä se kustannustoimittaja korjaa äidinkielen pilkkuvirheet."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti